maanantai 28. kesäkuuta 2010

En ole koskaan tosissani laihduttanut. Nyt olen päättänyt sen tehdä.

Olen siis noin 175cm pitkä, lähtöpainoni kesäkuun 12. päivä oli 94,8 kiloa. Tuolloin uskaltauduin puntarille noin puolentoista vuoden jälkeen. Totuuden numerot silmieni alla tuntuivat uskomattoman pahalta. Olen yksi niistä jotka piilottelevat ylimääräistä massaansa, ja ovat vuosien jälkeen jo suhteellisen hyviä siinä. Sain kovan poltteen pudottaa painoa, ja aion tehdä sen nyt. Alkuun olen ajatellut asettaa tavoitepainokseni 75kg. Punnitsen noin kerran viikossa, joko Lauantaina tai Sunnuntaina.

Kesäkuun 19. päivä painoa oli 92,2kg ja 26. päivä 90,7kg, eli edistystä on tapahtunut, joka saa varsin hyvälle mielelle. Herkkusuulle edessä tulee varmasti olemaan rankkoja aikoja, mutta nyt olen valmis ne kohtaamaan. Tuntuu että olen juuri oikein asennoitunut. Jokainen kommentti ja lukija on tervetullut, ja myös hyvin tärkeä minulle, joka ei vielä pysty lähipiirilleen tavoitteesta kertomaan.

If there's will, there's a way. :)

1 kommentti:

  1. Ooh! You can do it girl! :D
    Vaikka saattaa kuulostaa idioottimaiselta, niin kyllä sinäkin pystyt siihen, koska minäkin pystyin. :)

    VastaaPoista